Hyppää sisältöön
Kuva on koritekuva. Kyniä kotelossa harmaalla pöydällä.
Julkaistu:

Kevään 2026 tapahtumanostot

Rehtorin Wilma-viesti lukiolaisille ja huoltajilleen 5. periodiin keväällä 2026.

Kevään viimeinen periodi alkaa tiistaina ja tässä on huoltajillekin tiedoksi nostoja lukion loppukevään tapahtumista.

Lukion uusi musiikkiprojekti julkistetaan tiistaina 7.4. klo 12 lukion auditoriossa järjestettävässä tilaisuudessa. Ensi-iltansa teos saa marraskuussa Kangasala-talossa. Luvassa on tällä kertaa jotain aivan uutta ja erilaista. Huoltajatkin ovat tervetullutta seuraamaan tilaisuutta paikan päälle, ja asiasta voi lukea lisää tilaisuuden jälkeen sekä lukion somesta että Kangasalan Sanomista.

Keskiviikkona 8.4. klo 10–11 koko koulun ryhmänohjauksessa järjestetään ilmastopaneeli, johon saamme asiantuntijavieraiksi Susanna Järvisen (Kangasalan kaupunki), Pauliina Schiestl-Aallon (Helsingin yliopisto) ja Heikki Liimataisen (Tampereen yliopisto).

Yhteistyömme CMI – Martti Ahtisaari Peace Foundationin kanssa jatkuu huhtikuussa. CMI tulee pitämään kaikille lukiolaisille luennon rauhanvälityksestä maanantaina 20.4. Lisäksi toisen vuoden opiskelijat osallistuvat ryhmänohjausryhmittäin simulaatiopajoihin (2 x 75 min) erillisen aikataulun mukaan 20.–22.4.

Lisäksi CMI tarjoaa kahden viikon pituisen harjoittelupaikan kahdelle Kangasalan lukion opiskelijalle Helsingissä kesäkuussa 2026. Opiskelijalle aiheutuvat matkakulut korvataan julkisen liikenteen mukaan ennakkoon sopien. Harjoittelusta saa työtodistuksen ja harjoittelulla voi halutessaan suorittaa Aktiivinen kansalaisuus -opintojakson. Haun alkamisesta ilmoitetaan tarkemmin lähiaikoina.

Myös Pirkanmaan EU-toimisto Brysselissä tarjoaa harjoittelupaikan Kangasalan lukion opiskelijalle. Björkqvist-rahasto tukee tätä harjoittelua Eurooppa-stipendillä. Tarkemmat tiedot hausta ja harjoittelusta on jo lähetetty Wilma-viestillä ja hakuaika päättyy 8.4.

Lukutaito on valtakunnallinen huolenaihe ja tänä lukuvuonna olemme toteuttaneet lukutaitoa tukevia teemapäiviä ja -viikkoja. Viimeisessä periodissa lukutaidon edistäminen on jälleen vahvasti esillä. Kaikki ruokailun jälkeiset oppitunnit alkavat lukutuokiolla, jonka aikana kaikki lukevat kirjaa. Kirja voi olla romaani tai tietokirja – kuitenkin perinteinen painettu teos. 

Jokainen tuo kirjan itse mukanaan. Toivomme perheiltä opiskelijoille tukea kirjan valinnassa. Monilla on varmasti kotona innostavia kirjoja. Jos kotoa tai kirjastosta sopivaa kirjaa ei löydy, kirjan voi lainata myös lukiolta tiistaina aamupäivällä.

Kevään aikana monet opiskelijat osallistuvat erilaisiin kansainvälisiin projekteihin ja matkoihin. Koulun matkoihin ei tarvitse anoa vapaata, mutta vastuu poissaolon aikaisista opinnoista on opiskelijalla. Aineenopettajiin on tärkeää olla yhteydessä hyvissä ajoin ennen poissaolon alkua tehtävien selvittämiseksi.

Lopuksi vielä ennakkotietona, että kevätjuhlaa vietetään lukiolla lauantaina 30.5. klo 9.15 alkaen. Kaikki opiskelijat osallistuvat juhlaan ja lukiolle saavutaan jo klo 8.45. Juhlassa lakitetaan kevään uudet ylioppilaat. Uusien ylioppilaiden läheisille on varattu lukion auditorioon istumapaikat (2 vierasta / ylioppilas).

Ystävällisin terveisin Anna Korkama